Kuntosalit Kuhmo

Päivitetty: 17.1.2022

Harjoittelu kuntosalilla on tärkeä osa hyenkilön terveyttä ja kuntosaliharjoittelu käy mainiosti joka ikäiselle. Kuntosalitreenityypistä riippuen pystyt harjoittelun avulla hankkia enemmän lihasmassaa tai polttaa rasvaa. Salilla voidaan tehdä treenin monipuolisesti ja vahvistaa jokaista kropan osaa. Voimaharjoittelu takaa, että lihaksesi pysyy loistavassa kunnossa ja vähentää lihasten rappeutumista. Kaloreita saadaan poltettua aerobisesti eli tekemällä pitkäkestoisia suorituksia matalalla sykkeellä. Tähän soveltuu hyvin harjoittelu kevyillä käsipainoilla ja pitkillä sarjoilla tai vaikka kuntopyöräily.

Parhaan salin löytäminen saattaa joskus tuntua vaikealta. Tärkeitä asioita salia kohtaan voivat olla liikuntakeskuksen monipuolisuus, laitteiden taso, kuukausikortin suuruus, määräaikaisuus, salin sijainti sekä oheispalvelut, esimerkiksi hieronta. Suomalaisille varmasti oleellisimmat kriteerit kuntosalia kohtaan liittyvät määräaikaisuuteen ja kustannuksiin.

Monesti kuukausikortin hinta salille liikkuu noin 30-80 €:n välillä. Kuukausimaksuun vaikuttaa suuresti kyseisen paikan palvelut ja missä se sijaitsee. Nykyisin on vuorokauden ympäri avoinna olevia saleja, joissa voi käydä mihin kellon aikaan tahansa. Nämä paikat pääsääntöisesti tarjoavat vain itse kuntosalin vapaan käyttämisen halpaan kk-hintaan. Kuukausimaksuun ei silloin sisälly muita palveluja.

Punnerrukset kuntokeskuksessa

Tilastojen mukaan kuntosalin sijainti on ylivoimaisesti merkittävin tekijä. Kuntokeskuksen pitää sijaita joko työn ja kodin, ruokakaupan tai muiden harrastusmahdollisuuksien läheisyydessä. Suomessa ihmiset ovat melko mukavuudenhaluisia, että suomalaiset haluavat liittää saliharjoittelun tiiviisti arkirutiineihin.

Kuntosaliketjut ovat valloittaneet Etelä-Suomen 2000-luvulla, kun ennen pääosa kuntosaleista oli yksityisomistuksessa. Näkyvimmät kuntosaliketjut ovat SATS Elixia, Fysioline Fressi Oy, FD Group (Forever), Fitness24seven sekä Kuntokumppanit.

Suurimmassa kasvussa on ollut edellisinä vuosina Fitness24seven, joka muuten on ruotsalainen firma. Liikevaihdolla mitattuna suurin yritys on SATS Elixia, joka omistaa enemmän kuin 20 liikuntakeskusta pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Se ei ole mikään jymy-yllätys, koska nämä samat kaupungit ovat kaikkein suosituimpia fitness-kaupunkeja Oulun sekä Jyväskylän lisäksi.

Etsi hyvä Personal Trainer kaupungista Kuhmo

Jos sinä haluat olla varma, että jokainen eri saliliike tulee tehtyä niin kuin pitää sekä vaivannäkösi kantaa hedelmää, niin on hyvä miettiä oman valmentajan valitsemista. Sinun ja valmentajan välisessä yhteisessä tekemisessä on kriittistä, että kunnioitat personal traineriasi täysin ja sinun ja valmentajan väliset henkilökemiat toimivat keskenään. Personal trainer toimii myös aktiivisena ja tinkimättömänä tsempparina sinulle kunto-ohjelman aikana.

Syö oikein, niin saat tuloksia nopeammin

Ravinto-ohjeet voi keksiä itse tai sen voi antaa ravintovalmentajan tehtäväksi. Oman hommansa osaava Personal trainer osaa tehdä toimivan ja laadukkaan tarpeesi huomioivat ravinto-ohjelman treenisi tueksi. Hyvin rakennetussa ravinto-ohjelmassa tulet saamaan riittävästi energiaa ja tarpeellisia ravintoaineita riittävän määrän. Oikein mietitty ravinto-ohje takaa sen, että syöt kattavasti sekä verensokeri ei pompi edestakaisin. Näiden asioiden ansiosta sinulla riittää energiaa joka päivä toimia arjessa ja etkä väsy harjoittelun aikana helposti salilla.

Viimeisimmät artikkelit

Scroll to Top