Kuntosalit Raisio

Päivitetty: 17.1.2022

Saliharjoittelu on tärkeä osa sinun terveyttä ja salitreeni käy varmasti kaikenikäisille. Tavoitteistasi riippuen sinulla on mahdollista salitreenin avulla hankkia enemmän lihasmassaa tai polttaa rasvaa. Salilla voidaan tehdä treenin monipuolisesti ja treenata jokaista vartalon osa-aluetta. Lihastreeni takaa, että lihaksesi pysyy loistavassa kunnossa ja estää lihasten rappeutumista. Rasvaa voi polttaa aerobisesti eli tekemällä pitkiä suorituksia kohtuullisen matalalla sykkeellä. Siihen soveltuu loistavasti treenit kevyillä käsipainoilla ja tekemällä paljon toistoja tai esimerkiksi kyntöpyöräily tai juoksu cross trainerilla.

Kuinka valita itselleen passeli kuntosali? Kaikista Suomen kaupungista löytyy useita hyviä kuntokeskuksia. Osa on lähempänä liikuntakeskusta ja kun taas toiset ovat tuntuvat olevan painonnostajille tarkoitettuja saleja. Joihinkin sinun pitää tehdä vuoden määräaikanen sopimus ja maksaa kiinteää kk-maksua, kun vastaavasti toiset kuntosalit myyvät kertakäyntejä ja 10 kerran lippuja. Sekä opiskelijat ja seniorit saavat hyvän alennuksen.

Viimekädessä päätös tehdään useimmiten salin sijainnin, kuukausimaksun ja salilaitteiden tason perusteella. Osa tykkää, jos kuntokeskuksesta voi varata oheispalveluita (PT, hieronta, saliohjelma) tai toisille infrapunasauna täytyy löytyä.

Lihastreeni kuntosalilla

Kuntokeskuksen sijainnilla on tärkeä merkitys. Salin sijaitessa kodin lähellä tai vaikkapa työpaikan vieressä, helpottaa se salilla käyntiä. Treenaamaan tulee ihan varmasti mentyä helpommin ja useammin, jos treenipaikka sijaitsee arjen menojen suhteen sopivassa paikassa.

Suuret ketjut ovat ottaneet haltuunsa Etelä-Suomen viime vuosikymmenellä, kun ennen sitä suurin osa kuntosaleista oli yksityisiä yhden toimipisteen yrityksiä. Suurimmat ketjut ovat Elixia, Fysioline Fressi, FD Group (Forever), Fitness24seven sekä Kuntokumppanit.

Parhaassa kasvussa on ollut viime vuosina Fitness24seven, joka muuten on ruotsalainen yritys. Liikevaihdolla mitattuna suurin yritys on SATS Elixia Finland, jolla on yli 20 liikuntakeskusta Etelä-Suomessa. Tämä ei ole mikään yllätys, koska kyseiset kaupungit ovat kaikkein suosituimpia fitness-kaupunkeja Oulun sekä Jyväskylän kanssa.

Miten löytää sopivin Personal Trainer kaupungista Raisio

Jos sinä haluat varmistaa, että kaikki liikkeiden toistot tulee varmasti tehtyä täydellisesti ja treenisi tuottaa tuloksia, niin on hyvä ajatella personal trainerin palkkaamista. Sinun ja PT:n yhteistyössä on kriittistä, että kunnioitat personal traineriasi kympillä ja teidän väliset kemiat toimii yksiin. Personal trainer toimii lisäksi aktiivisena ja vaativana tsempparina sinulle kunto-ohjelman aikana.

Syö oikein, niin saat tuloksia nopeammin

Ravinto-ohjelman voi tehdä ihan itse tai antaa ravintovalmentajan tehtäväksi. Ammattitaitoinen Personal trainer tekee toimivan ja laadukkaan yksilöllisen ruokailuohjelman harjoittelusi tueksi. Laadukkaasti tehdyssä ravinto-ohjeessa tulet saamaan tarpeeksi energiaa ja tarpeellisia ravinteita riittävän määrän. Tarkasti suunniteltu ravinto-ohje takaa myös, että kehosi saa tarvittavia ravinteita kattavasti ja sokeriarvot ei vaihtele liikaa. Näiden asioiden ansiosta olet energinen ja jaksat jatkuvasti toimia arjessa ja etkä väsähdä treenatessa välittömästi kuntosalilla.

Viimeisimmät artikkelit

Vieritä ylös