Kuntosalit Lappi

Päivitetty: 17.1.2022

Kaupungit

Kuntosaliharjoittelu on tärkeää ajatellen ihmisen terveyttä ja saliharjoittelu soveltuu mainiosti joka ikäiselle. Harjoitteluohjelmasta riippuen pystyt harjoittelun avulla vahvistaa lihaksia tai polttaa rasvaa. Kuntosalilla on mahdollista toteuttaa kaikenkattava treeni ja kehittää jokaista kehon osa-aluetta. Voimaharjoittelu pitää lihaksesi hyvässä iskussa ja estää lihasten haurastumista. Rasvanpolttoa voi tehdä aerobisella treenillä eli tekemällä pitkäkestoisia sarjoja matalalla sykkeellä. Tähän sopii erinomaisesti treenit kevyillä painoilla ja pitkillä sarjoilla tai esimerkiksi kuntopyöräily.

Kuinka pystyt löytämään itselleen sopiva kuntosali? Useimmista suurimmista kaupungeista löytyy hyvinkin erilaisia kuntokeskuksia. Osa on lähempänä liikuntakeskusta ja vastaavasti toiset ovat enemmän voimamiehille suunnattuja paikkoja. Toisiin sinun pitää tehdä vuoden määräaikanen sopimus ja maksaa kiinteää kuukausihintaa, kun vastaavasti toiset kuntosalit myyvät lipun käynti kerrallaan ja sarjalippuja. Myös opiskelijat että eläkeläiset saavat yleensä näistä maksuista alennusta.

Viimekädessä päätös tehdään monesti kuntosalin sijainnin, hinnoittelumallin sekä salilaitteiden kunnon perusteella. Osa tykkää, jos salin yhteydessä on mahdollista saada lisäpalveluita (personal trainer, urheiluhieronta, saliohjelma) tai osalle infrapunasauna on ehdoton asia.

Harjoittelu kuntokeskuksessa

Kuntosalin sijainnilla on väliä. Paikan sijaitessa asunnon lähellä tai esimerkiksi työpaikan vieressä, helpottaa se kuntosalilla käyntiä. Salille tulee mentyä todennäköisemmin ja useammin, jos sali on työmatkan kannalta hyvällä paikalla.

Täällä on laaja valikoima kuntokeskuksia, jotka tarjoavat monipuolisia kuntosalipalveluita ympäri Suomen. Suurimpien kuntosaliketjujen joukossa on useita suomalaisia sekä ulkomaalaisia kuntosaliyrityksiä. Suurin kuntosaliketju on SATS Elixia Finland. Tämän jälkeen tulevat Fysioline Fressi Oy, Forever, Fitness24seven sekä Kuntokumppanit.

Edellämainituista yrityksistä on kasvanut eniten ulkomaisella Fitness24seveni:lla. Suurimmatt kuntosalipaikkakunnat kulkevat yhdessä kaupunkien väkiluvun kanssa. Totutusti Helsinki on kaupungeista ylivoimainen ykkönen. Tämän hyvässä vanavedessä tulevat Vantaa, Tampere, Jyväskylä, Oulu sekä Turku.

Valitse sopivin Personal Trainer kunnasta Lappi

Jos haluat varmistaa, että jokainen liike tulee varmasti tehtyä niin kuin pitää ja vaivannäkösi tuottaa tuloksia, niin on hyvä ajatella oman valmentajan ottamista. Sinun ja PT:n yhteisessä tekemisessä on tärkeää, että luotat personal traineriasi kympillä ja teillä henkilökemiat toimii yksiin. Personal trainer toimii lisäksi aktiivisena ja vaativana kannustajana sinulle treeniohjelman aikana.

Syö oikein, niin saat tuloksia nopeammin

Kun laitat suuhusi välttämättömiä ravintoaineita on yksi merkittävimpiä asioita tavoitteiden saavuttamisessa. Jokapäiväinen sokerin syönti tuhoaa hyvänkin harjoituksen tuloksen, joten voi olla hyvä ajatella voiko sinulle tehty yksilöllinen ravinto-ohjelma olla sinulle avuksi tavoitellessasi unelmiesi kehoa. Sinun on hyvä selvittää, että kehosi saa ihan varmasti sopivan määrän proteiinia, että lihaksesi voivat kehittyä. Tämän lisäksi sinun pitää saada riittävästi hiilihydraatteja, että kehossasi on vaadittu määrä enrgiaa, kun olet menossa kuntoilemaan kuntosalille.

Viimeisimmät artikkelit

Scroll to Top